Liikunnan opiskelija taidemuseossa

Saimme liikunnan ammattitutkinnon opiskeluissa tehtäväksemme tutustua taidenäyttelyyn ja löytää sieltä teoksia, jotka kuvaavat itseämme tai omaa opiskeluporukkaamme. Innostuin heti tehtävästä, vaikka se ei olekaan perinteinen liikuntaan suoraan hyppäävä tehtävä. Ajattelin, että onpas kiva ajatella näitä asioita laaja-alaisesti ja tulee lähdettyä taidenäyttelyyn hektisessä lapsiperheen työ-opiskelu-yrittäjyys arjessa. Valitsimme parin luokkatoverimme kanssa Oulun Taidemuseon Häntä Pystyyn -näyttelyn. Näyttelyn teemana oli kissat ja koirat eri tavoin esitettynä; valokuvin, maalauksin, kierrätysmateriaaleista valmistetuin teoksin, lyijykynäteoksin, videoinstallaatioin jne.

 Onko taiteella ja liikunnalla yhteistä?

Liikuntaa on jo pidempään haluttu liittää osaksi meidän yhteiskunnan sivistys- ja kulttuuripalveluita. Kuinka tässä on onnistuttu, on hieman eri juttu. Nimellisesti ne varmaan suunnitelmissa ja ohjelmissa ovat samassa kategoriassa, mutta varsinainen käytäntöön vienti ei vielä toteudu monessakaan paikkaa. On onneksi olemassa myös onnistuneita yhdistelmiä sovittaa taide ja liikunta yhteen. Näistä mainittakaan erilaiset kulttuurikuntopolut, runoretket metsään tai lasten satuseikkailut. Näitä lisää peräänkuulutan minä! Näin saadaan myös niitä ryhmiä liikkumaan, jotka eivät perinteisesti miellä itseään 'himoliikkujiksi'.

Mitä opin sitten taidenäyttelyn kierroksella tehtävän suorittamisen lisäksi. Tärkeinpänä sen, että taiteen tehtävä on liikuttaa tunteita ja saada meidät hereille. Tätähän se itselle sopiva liikkuminenkin tekee. Saa meidät eloon ja tuntemaan. Mielestäni erinomaisen liikuttajan erottaa siitä, että hän herättää tunteita ja saa meidän tuntemaan itsemme paremmin. Mikä on minulle hyväksi ja mikä ei? Hänen mukanaan innostumme ja iloitsemme liikkumisen tuomasta hyvästä tunteesta. Osaava liikkumisen ohjaaja on läsnä tässä ja nyt, sinua varten. Hän huomioi eturivin tiimiläiset ja takarivin ensikertalaisen. Isoissa ryhmissä tämä on haastavaa, mutta pienemmässä ryhmässä se onnistuu. Tuntien onnistuminen mittautuu mielestäni parhaiten siinä, miten kokemattomin ja epäilevin kävijä on saatu mukaan. Ei vakiokävijöiden suorittamisella maksimaalisesti.

Lapsi osaa olla tässä ja nyt

Minkä taulun sitten valitsin kuvaamaan omaa toivetilaa liikuttajana? Valitsin valokuvan, mihin on vangittu lapsen ja koiran yhteinen hetki saunan lauteilla.  Minulle kuvan lapsen herkkyys olla läsnä hetkessä ja aistit avoinna on jotenkin puhuttelevaa. Mihin se katoaa meiltä aikuisilta elämänmenon myötä? Lapsella ei ole ennakkoluuloja eikä turhia etukäteistavoitteita. Lapsi on aito ja rehellinen, hyvässä ja pahassa. Sen vuoksi lasten liikuttaminen on niin kiehtovaa. Palaute tulee välittömästi eikä lapsi osaa näytellä viihtyvänsä, jos niin ei ole. Tämä suoruus ja aitous kiehtoo minua, vaikka lasten kanssa tuleekin olla itse myös hetkessä mukana. Paras kiitos lasten ohjaamisen jälkeen on lapsen hymyilevät kasvot.

Kiitollista uutta alkanutta viikkoa,


Tarkoitus oli kirjoittaa liikuntaan liittyvästä asiasta, mutta vapaa-aamun rauha tehdä asioita aivan omassa tahdissaan ohjasi minut kirjoittamaan tänään kiitollisuudesta. Minut täytti suunnaton kiitollisuuden tunne tänä aamuna, kun vietin piiiitkääästä aikaa aamun ihan itsekseen. Ilman lasten ääniä, pakollisia lähtöjä ja kiirettä. Sain tehdä kaiken omaan tahtiini. Nukuin niin pitkään kuin keho ja mieli tänään tarvitsi ja ylös nousin puoli kymmenen aikaan. Syksyn tuomat uudet asiat ja monet menot vaativat keholta ja mieleltä aikaa sopeutua. Lepo on silloin se tärkein, mikä helposti unohtuu, kun kiinnostavat asiat imaisevat mukaansa.

Aamulla herättyäni sytytyin kynttilät takan reunalle ja laitoin sitruunan tuoksuisia tippoja tuoksulyhtyyn pirteyttä tuomaan. Tein kehon herätysjumpan, johon kuuluu minun oma lajien coctail. Teen sen ilman mitään ohjeita, fiilispohjalta, mikä tänään tuntuu tarpeelliselta. Liikkeitä olen yhdistellyt joogasta, chi gongista, aleksander-tekniikasta, venyttelyistä ja TRE stressinpoistoliikkeistä. Nämä ovat tulleet minulle tutuiksi oman kehon reistaillessa ja mielen tarvitessa rauhoittumista. Taustalla minulla soi rauhallinen tunnelmamusiikki, mikä auttaa liikkeiden ja hengityksen rytmittämistä.

Aamupalaksi pyöräytyin smoothien mansikoista, banaanista, cashewpähkinöistä ja itse valmistamastani suolistojugurtista. Sen oheen itse tehtyä gluteenitonta leipää savulohi ja vuohenjuustopäällysteillä. Aamun tehojuoma ravintojauheista ja kuppi kuumaa teetä. Siitä päivä lähtee käyntiin.

Niin se kiitollisuus, miten se liittyy tähän kaikkeen. Kiitollisuus on asia, minkä ikävä kyllä opimme yleensä vasta, kun elämä on pysäyttynyt kunnolla. Toki on teitä viisaampia, jotka eivät tarvitse terveyden menettämistä tai muuta yhtä pysäyttävää, että osaa olla elämästä itsessään kiitollinen. Minä löysin kiitollisuuden osaksi jokapäiväistä elämää coach-harjoitteiden kautta. Aloin pitämään kiitollisuus-päiväkirjaa iltaisin ennen nukkumaan menoa ja yritin löytää jokaisesta päivästä vähintään viisi asiaa, mitkä tekivät minut onnelliseksi. Asioiden ei tarvitse olla isoja huippuhetkiä, vaan pieniä arkisia asioita. Ystävän soitto, perheen yhteinen ruokahetki, auringon pilkahdus pilvisenä päivänä, harrastushetki, tuntemattoman ihmisen hymy, luonnossa liikkuminen... Mikä ikinä tekeekin sinut iloiseksi.

Minun kiitollisuus elämää kohtaa lisääntyi potenssiin sata viime syksyisen sairauskohtauksen jälkeen. Mitään varoittamatta sain aivoverenkierron häiriön, jonka seurauksena menetin hetkeksi puhekykyni. Ambulanssissa ehdin ajatella, tässäkö tämä elämä oli. Viisi päivää vietin yliopistollisen sairaalan neurologisella osastolla, tutkimuksia tutkimusten perään. Mitään varsinaista syytä kohtaukselle ei löydetty, arviot heittivät TIA-kohtauksesta rajuun migreeniin. Kohtaus muutti elämäni suunnan ja kaikki syksyksi suunnitellut työt ja projektit piti laittaa hetkeksi syrjään. Ottaa elämän aikalisä ja miettiä, mihin suuntaan tätä elämää haluaisi viedä. Nuo viisi päivää ja tietämättömyydestä seurannut ahdistus sai arvostamaan jokaista arkista päivää. Olemaan kiitollinen tässä ja nyt. Ei sitten kun, huomenna tai lomalla.

Kiitollisuuden on tieteellisestikin osoitettu lisäävän onnellisuutta. Kun mieli keskittyy hyviin asioihin elämässä, se tuntuukin paremmalta. Kiitollisuus ruokkii onnellisuutta, voin omasta kokemuksesta sen luvata. Kun ei jää huonoihin hetkiin kiinni vaan hyväksyy ne osaksi elämää ja tietää, että vielä koittaa parempia aikoja. Kiitollisuus estää pitämästä hyviä asioita itsestäänselvyyksinä ja auttaa nauttimaan elämästä tässä ja nyt. Kiitollinen ihminen ei siis oikeastaan koskaan elä puutteessa, sillä hän näkee ympärillään vain runsautta. Se mihin kiinnität huomiota, vahvistuu; oli kyse sitten negatiivisesta tai positiivisesta.

Tänään olen siis kiitollinen minuntahtisesta päivästä. Siihen kuuluu rauhallista tekemistä, metsälenkki, ystävän tapaaminen ja venyttelytunti illalla.

Mistä sinä voit tänään olla kiitollinen? 


Susanna

Ihanaa perjantai-iltaa ystävät,

On mahtava tunne olla opiskelija jälleen, pitkän tauon jälkeen. Tai eihän siitä nyt niin kauaa ole, kun opiskelin elämäni tähän asti parhaassa 'koulussa' Valmentamon opeissa elämäntaidonvalmentajaksi reilu vuosi-kaksi sitten. Se oli käänteentekevin opintomatka elämäni aikana. Ennen kaikea se oli matka itseeni ja itseni parempaan tunnistamiseen. Life Coach eli suomennettuna elämäntaidon valmennus pohjautuu käyttäytymistieteisiin sekä posiitiiviseen psykologiaan. Coachauksen aikana on tarkoitus saada ihminen oivaltamaan oma sisäinen viisaus ja ottamaan paras potentiaali käyttöön. Valmennuksella on aina ratkaisukeskeinen tavoite ja siinä asiakkaan 'ongelman' ympärille ei jäädä pyörimään pitkäksi aikaa. Valmennus ei ole terapiaa, vaikka monesti asiakas saakin oivalluksia ja askelia oman elämänsä eteenpäin suuntaamiseen. Coach ei neuvo eikä opeta, vaan keskiössä on valmennukseen tulleen henkilön oman sisäisen viisauden kuuleminen ja itsetuntemuksen lisääminen.



Coaching on minulle tätä nykyään elämäntapa ja tiedän, etten halua elää enää ilman sitä. Minulle opinnot antoivat rohkaisua alkaa elämään unelmieni elämää ja päästämään irti menneestä, mikä ei enää ollut minulle hyväksi.

Sain uskallusta jättää vanhan taakseni ja sen tuloksena irtisanouduin vakituisesta työpaikasta. Työpaikan ilmapiiri oli raskas ja johdon osaamattomuus nakersi henklökunnan motivaatiota päivä päivältä. Uskalsin sanoa itselleni, että ansaitsen paljon parempaa. Päätin, etten enää suostuisi työskentelemään kuin unelmieni alalla. Ja sen oli siis liityttävä hyvinvointiin, pitkäaikaseen rakkaaseen harrastukseeni.

Nyt olen siis taas uudella matkalla, matkalla liikunnan ammattilaiseksi. Ja tämä lyhyt matka, mitä olen saanut tämän alkusyksyn kulkea on ollut minulle unelmien täyttymys. Olen kuin Liisa Ihmemaassa hämmästellen, että tälle tielle minut oli tarkoitettu. Oppisopimus työpaikka järjestyi omasta kunnasta Limngasta ja opinnotkin vain vajaan 50 kilometrin päästä kotoa Virpiniemestä.  Työssäoppimista, teoriaa ja käytännön harjotteita - kaikkea käsi kädessä. Sopii minulle!

Miten suuri onkaan hyvän ryhmähengen vaikutus opiskeluun? Se on se juttu. Yhdessä oppien taival on mielekäs kulkea. Jokainen ryhmäläinen tuo oman historiansa, osaamisensa ja kiinnostuksensa peliin ja siitä syntyy se soppa, millaista missään muualla ei ole samanlaisena. Toisiltamme oppien, yhdessä matkaten.

Kanssakulkijanne,

Susanna

Ryhmäytymisharjoituksissa luottamus laitettiin koetukselle.

 

Hei kaikki,

Olen rakastanut nuorena ollessani kirjoittamista ja se on ollut minulle tunteiden purkukeino. Jossain kohti huomasin, että työelämän rytmi vei mukanaan ja kaikki omien ajatusten kirjaaminen unohtui vähäksi aikaa. Kuitenkin sisälläni on elänyt pieni liekki, joka on jäänyt kytemään kirjoittamista kohtaan. Sitten tarvittiinkin jo aika rajuja elämänmuutoksia, että sain tartuttua kynään ja kirjoitin ulos sitä, mitä sisälleni oli jo pidemmäksi ajaksi kertynyt. Huomasin, miten upea tapa kirjoittaminen on omien tunteiden käsittelyyn ja ajatusten selventämiseen.

Blogin kirjoittamista olen jo pitkään harkinnut, mutta koskaan ei muka ole ollut se sopivin hetki. Pienet lapset, kiireet ja kaikki muut tekosyyt ovat sitä lykänneet. Kunnes jouduinkin selkä seinää vastaan ja sain liikuntaopintoihini liittyen tehtäväkseni aloittaa pitämään omaa blogia. Joskus tarvitaan ulkopuolinen vaade, että uskaltautuu heittäytyä uuteen. Tarkoitus on pitää sitä ns. työkirjana omista liikunta-alan opinnoista. Uskon kuitenkin, että blogistani tulee jotain ihan muuta...

Miksi valitsin blogin nimekseni Läsnäolon Taito?

Elämässä ei mielestäni ole mitään niin arvokasta taitoa kuin olla läsnä hetkessä. Tilanteissa, ihmisten kohtaamisissa ja kaikessa, mitä ikinä teemmekin. Liikunnassakin on kyse läsnäolosta. Taidosta olla tilanteessa hetkessä ja aistit avoimena. Olen yllättänyt itseni jumpasta, missä katson kelloa, kuinka kauan tunti vielä kestää. Siitä on jäänyt uupumaan se flow-tunne, joka vie mukanaan eikä huomaa ajan kulua. Omalla kohdallani saavutan sen parhaiten metsässä vapaasti liikkuen. Ilman mitään suorituspaineita ja aikarajoja. Laskemattomia askelia, luonnon ääniä ja tuoksuja tuntien ja omaa hengitystä kuunnellen. On vain minä ja metsän elämä.

Blogini perusajatus on kokonaisvaltainen hyvä olo elämässä. Yksi osa siitä tulee liikkumisen kautta, mutta vain yksi osa. Tästä lisää seuraavassa kirjoituksessani.

Tervetuloa mukaan kanssani läsnäolon reissulle itseeni. Oppien toisten kanssa ja avulla.

Rakkaudella,

Susanna