Lasten liikuntaa havainnoimassa
Liikunnan ammattitutkinnon joulukuun lähijaksolla käsittelimme lasten liikuntaa ja tutustuimme myös lasten liikkumiseen erikoistuneeseen liikuntakeskukseen. Saimme lasten kasvusta ja kehityksestä tuhtia tietoa, näimme muutamia mallitunteja sekä saimme omatoimisia tehtäviä.
Lasten liikunta ja liikuttaminen tuli itselleni läheiseksi vasta omien lasteni myötä. Sitä ennen en ollut siitä erityisen innostunut tai kiinnostunut. Lasten syntymän jälkeen huomasin, että oma liikkuminen oli toteutettava monelta osin lasten ehdoilla. Se oli itsenäiseen elämään on ja vapaaseen liikkuvuuteen tottuneelle naiselle kova paikka. Huomasin, että aloin voimaan huonosti, jos en saanut tiettyä liikuntamäärää viikossa. Tein päätöksen, että kyllähän sitä liikkua voi lapsenkin kanssa eikä vain odottaa sitä kuuluisaa 'omaa aikaa' liikuntahetken järjestämiseen. Innostuin menemään esikoisen kanssa vauvajumppaan ja hommasin aiheesta opuksen, jotta osasin kotonakin jatkaa vauva pumppia. Vaunulenkit umpihangessa vaativat kunnon reisityötä ja myöhemmin lasten kasvaessa lajikirjo on vain kasvanut; mäennousu tenavat pulkassa kiskoen hikipäissään, laskettelurinteessä 20 kiloisen pötkylän raahaaminen rinteessä, kun ei jaksa itse suksilla lykkiä. Varmasti jumpan veroisia treenejä nekin.
Niin siihen meidän lähijaksolla saamaan tehtävään. Meidän tuli mennä seuraamaan ja havannoimaan ohjattua lasten liikuntatuokiota. Tunnin ohjauksessa tuli kiinnittää huomiota tuntirakennetta, tavoitteellisuutta, palautteen antoa sekä tuokion liikunnallisuutta. Valitsin ryhmäksi kunnassamme uuden lajin, alakouluikäisten lasten telinevoimistelun. Telinevoimistelua oli odotettu kuntaamme kovasti, sillä ryhmät täyttyivät näin kesken kauden hetkessä. Ensimmäisessä ryhmässä oli 3-6 -luokkalaisia tyttöjä 17 kappaletta ja jälkimmäisessä ryhmässä oli 6-9 -vuotiaita lapsia oli peräti 20 henkilöä. Ryhmät olivat siis isoja ja se asettaa myös ohjaajan työlle haasteita: miten huomioin kaikkia yksilöllisesti, saako lapset pidettyä 'ruodussa' jne. Tästä johtuen toisella tunnilla pääsin itsekin tarttumaan toimeen ja auttamaan lapsia liikkeiden opettelussa.
Tuntirakenne oli molemmilla tunneilla samankaltainen. Alkuun,kun oli ensimmäinen kerta käytiin nimet ja paikallaolijat läpi. Tunti alkoi lämmittelyleikillä, mikä oli värileikki. Siinä ensin juostaan ja kun ohjaaja huusi esim. laittakaa vatsa keltaiselle, lapset etsivät salista keltaisen kohdan ja nostivat muun osan vartalosta ylös. Lämmittelyssä harjoiteltiin jo alkeellisesti eri asentoita ja vartalon hallintaa. Alkuleikki sisälsi myös kehon hahmotusta, värien tunnistamista ja kehon herättelyä varsinaseen sisältön. Lämmittelyn jälkeen tuli varsinainen lajiosuus telinevoimistelussa. Ohjaaja oli rakentanut eri toimintapisteitä saliin: puolapuille, permannolle, trampoliinille hyppypisteen ja puomin. Pisteissä harjoiteltiin telinevoimistelun alkeita: kuperkeikkaa etu- ja takaperin, kärrynpyörää, puolapuissa roikkumista ja jalkojen nostoa(vatsalihasten vahvistus), itsensä vetämistä penkkiä ylös (käsilihakset töissä), puomilla tasapainon harjoittelua sekä suorin jaloin hyppäämistä trampoliinilta patjalle. Kaikki nämä harjoittavat perusliikuntataitoja sekä lajitaitoa. Tunnin tavoite oli myös tutustuttaa ensikertalaiset telinevoimistelun maailmaan.
Palautteen annossa suuressa roolissa ohjaajalla oli kannustus, niinkuin kuuluukin lasten kanssa toimiessa. Hän myös antoi korjaavia ehdotuksia, miten liikkeestä saisi helpomman. Esimerkiksi kuperkeikan tekemisessä niskan laittaminen kunnolla pyöreeksi ja kärrynpyörässä käsi-käsi-jalka-jalka -ajattelun omaksuminen.
Liikunnallisuus toteuttui hyvin, sillä jonotusta pyrittiin suuresta ryhmäkoosta huolimatta välttämään. Porukka jaettiin viiteen eri ryhmään ja kukin ryhmä kiersi pisteitä tietyssä järjestyksessä.
Itselle havainnointituokio sekä avustavat tehtävät nuorempien lasten kohdalla oli opettavainen. Oli hyvä huomata, miten yllätyksellisen iso ryhmäkoko vaikuttaa tunnin rakenteeseen ja improvisointiin. Itse olen ohjannut nuorempia lapsia, alle kouluikäisiä pääsääntöisesti. Jotenkin heidän kanssaan olen kotona, mutta isompien koululaisten kanssa tilanne oli uusi. Pienten kanssa on tärkeää, että olet luotettava aikuinen, joka on tarpeeksi napakka, mutta kuitenkin kannustava ja huomioiva. Meillä lasten kanssa toimivilla ohjaajilla ja muillakin kasvattajilla on todella suuri rooli siihen, miten tämä lapsi kokee liikunnan ja tuleeko siitä osa hänen elämäänsä.
Kannustetaan ja innostetaan meidän pienokaisista liikkuvia kansalaisia!
